Arctic Volley Rovaniemi C-tytöt turnauksissa Red Ylivieskassa ja Blue Sodankylässä 28.1.2023

Kausi etenee, joukkue kasvaa ja kehittyy. C-tytöillä oli tammikuulle jo toinen turnaus. Kotiturnauksen jälkeen molemmat joukkueet pääsivät taas reissuun, mukana kaikkiaan 21 pelaajaa, valmentajat ja huoltojoukot / kuljettajat. Turnausraportit tuttuun tyyliin valmentajien sanailemina.

ArVo Red valmentaja Meri Moilasen tarinointi Ylivieskan turnauksesta;

”Red on kasvanut jo huiman 13 pelaajan kokoiseksi joukkueeksi. Otimme koko köörin matkaan ja lähdimme perjantaina treenien jälkeen ajelemaan Ouluun yöksi.

Lauantaina aamu alkoi synttärilauluilla yhden pelaajan 15-vuotis päivän kunniaksi. Aamupalalla joukkue hurmasi henkilökunnan niin, että meitä hemmoteltiin sydän tikkareilla.

Ylivieskaan saavuttua ensimmäinen peli Kivaa vastaan alkoi hyvällä tekemisellä. Ensimmäistä kertaa pelaajat saivat pelistä kiinni heti ensimmäisestä pallosta alkaen. Napattiin siitä mukava 2-0 voitto.

Toinen peli oli kotijoukkuetta eli Ylivieskaa vastaan ja peli alkoi pienellä sekoilulla ja säätämisellä. Ensimmäinen erä kaatui siis täysin omiin virheisiin.

Toisessa erässä palattiin perus tekemiseen ja taisteltiin itselle selkeä 25-13 erävoitto ja viimeisessä pallorallissa synttärisankarille lahjaksi yksi vääntynyt nilkka…

Kolmannessa erässä iso johtoasema ei valitettavasti tuottanut tulosta, vaan vastustajan kova syöttö sai selkärangan katkeamaan. Harmillinen 1-2 tappio.

Lyhyt 3 minuutin pään nollaus ja kohti viimeistä peliä tuttua ja turvallista Peippiä vastaan. Tyylikkäästi keskityttiin omaan peliin, hyvään oman joukkueen kannustamiseen ja rentoon fiilistelyyn. Puhdas 2-0 voitto Peipistä.

Uskomatonta kehittymistä joukkueena. Kannustusfiilis ja uusien joukkuekavereiden mukaan ottaminen yhdessä tekemiseen. Me oltiin me, joukkue.

Tämä valmentaja voi maailman ylpeimpänä seisoa näiden nuorten rinnalla yhdessä!”

Sodankylän turnauksesta tarinoi ArVo Blue valmentaja Risto Sainio;

”Blue rellesti Sodankylässä voitosta voittoon!

Ensimmäinen peli oli kotijoukkuetta eli Sodankylää vastaan, jossa pelaajat olivat ensimmäisessä erässä perinteisesti umpijäässä. Toisessa erässä urut aukesivat ja peli oli kauden parasta joukkueena pelaamista. Kolmannessa erässä vastustajalla ei ollut mitään mahdollisuuksia. 2-1 voitto siitä pelistä siis.

Toinen peli oli Muhos Volleyta vastaan. Peli alkoi upeasti ensimmäisen voitetun pelin jälkeen. Liekö tuudittauduttiin hyvän olon tunteeseen, koska ote vähän lipesi. Silti tytöt taistelivat erävoiton. Toisessa erässä oli taas pientä katastrofin poikasta ilmassa, kunnes lopussa noustiin 23-19 tilanteesta 24-26 voittoon. Tästä pelistä siis puhdas 2-0 voitto.

Viimeinen peli oli etelän hetelmiä vastaan, eli vastassa Vaasan Kiisto. Ensimmäisessä erässä tuli helppo erävoitto taidokkaalla pelillä. Toiseen erään laitettiin kapteeni Nella ansaitulle levolle. Kiisto paransi peliä ja vei tämän erän. Kolmas erä alkoi hyytävästi ja oltiin 1-4 tappiolla. Sitten pohjoisen puhuri alkoi taas puhaltamaan ja peli peli päättyi ansaitusti 9-15 voittoon. Hyvä tytöt!”

Merin sanoihin yhtyy myös joukkueen muu staffi, jotka olivat Ylivieskassa kuljettajina ja huoltajina. Voimme olla ylpeitä omistamme.

Sodankylässä lähiturnauksessa mukana vanhempia myös kannustusjoukoissa huoltohommien lisäksi.

Kotijoukoille tarjoiltiin tunnelmapalat etäyhteyksin videon välityksellä peleistä ja whatsapp ryhmät kilkattivat kuvia ja viestejä.

Ryhmäytymistä ja yhdessä olemista, joukkueena toimimista.

ArVon C-tytöt kiittävät yhteistyökumppaneita:

@apulappi
@nortsavtours
@suomutunturi
@brillet
@fysial
@arcticcareer
@pskouru
www.arctra.fi

Lisää kirjoituksia