ArVon B1 voitokas viimeisessä pooliturnauksessa

Arctic Volleyn tyttöjen B1-joukkue matkasi viime viikonloppuna Laihialle viimeiseen pooliturnaukseen ennen SM-välieriä. Järjestävän seuran Laihian Lujan lisäksi turnauksessa oli mukana Oriveden Ponnistus, Loimaan Jankko ja Muhos Volley.

Ensimmäinen ottelu Laihian Lujaa vastaan alkoi takkuillen. Arvon helppojen virheiden myötä Luja otti erän alussa tulevan johdon ja tilanne oli pahimmillaan 11-18 Lujalle. ArVon peli lähti parantumaan ja hivuttautui hiljalleen lähemmäs ja vei erän nimiinsä, vaikka laihialaisilla olikin kolme erä palloa. Toinen erä alkoi myös Lujan hienoisessa komennossa, mutta erän puolenvälin jälkeen ArVo siirtyi kuskin paikalle ja vei erän kohtuu selvästi nimiinsä 2-0 (26–24, 25–19).

 

Toisessa pelissä vastus oli Muhos. ArVo johti erää alusta asti kasvattaen johtoaan erän edetessä ja voitti erän selvästi, vaikkei peli ollut mitään ilotulitusta. Toinen erä olikin sitten ArVolle tervanjuontia, kun omat virheet piti Muhosta erän loppuun asti johdossa, kunnes tuli ryhtiliike ja Arvo kampesi erän nimiinsä. Ottelu ArVolle 0-2 (13–25, 21–25).

 

Kolmannen pelin ArVo pelasi Loimaan Jankkoa vastaan. Ensimmäinen erä oli ArVon näytöstä eikä Jankko voinut muuta kuin ottaa hyökkäyksiä vastaan voimattomana. Toinen erä olikin sitten ArVolta toinen ääripää. Toisen erän tasaiseen alkuun ei Jankon tarvinnut tikkua ristiin laittaa, kun sen tarvitsi tehdä ensimmäinen oma piste, kun tilanne oli 10-9 Jankon hyväksi. Tästä ArVo sai yhden hyvän syöttövuoron, joka käänsi kurssin ja tahti olikin sitten ensimmäisen erän luokkaa ja ottelu ArVolle 0-2 (9–25, 17–25).

 

Viimeinen peli OrPoa vastaan alkoi varovaisesti, mutta pian ArVo otti komennon erästä ja rallatteli erävoittoon. Tällä erävoitolla Arctic Volley varmisti poolivoiton ilman pistesuhdelaskentoja. Toinen erä alkoi ensimmäisen erän tavoin yskähdellen, mutta jälleen varsin nopeasti johto oli ArVolla eikä se siitä luopunut ja turnausvoitto ilman erätappioita oli tosiasia. Ottelu ArVolle 2-0 (25–14, 25–19).

 

Valmentaja Mikko Kujanpää: -Kokonaisuutena turnauksen otteisiin voin olla tyytyväinen, vaikka kolmessa erässä teimme pelin itse meille vaikeaksi. Kuitenkin pystyttiin näissäkin erissä hoitamaan homma kotiin ja päällimmäisenä näistä oli se Laihiaa vastaan pelattu ensimmäinen erä, missä noustiin allikosta voittoon. Pääsääntöisesti pääsimme pyörittämään peliä omien vahvuuksien kautta ja asioita, joita painotettiin parani turnauksen edetessä kokoajan. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään tosipelejä!

 

Arctic Volleyn B1-tytöt haluavat kiittää Green Motionia loistavista vuokra-autoista, joilla on ollut hyvä ajella pitkin Suomi-neitoa. Suosittelemme heidän autojaan muillekin!

Linkki tulospalveluun: https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=vb2022n&sarja=TB&lohko=116

Joukkuekuvassa Laihian voittoisa porukka: alarivissä vasemmalta Sofia Aholainen, Eve Hietala ja Unna Eteläinen, ylärivissä vasemmalta Nea-Maria Mikkola, Katri Siivikko, Inka Keskitalo, Juulia Järvinen ja Elle Eteläinen.

Lisää kirjoituksia