C-tyttöjen kotiturnaus Keltakankaalla loi mahtavan tunnelman halliin!

Kahden poolin turnaukset pelattiin lauantaina Keltakankaalla.

Viikonloppuna ArVon C-tyttöjen molemmilla joukkueilla oli yhteinen kotiturnaus Keltakankaalla ja sen myötä saatiin nostettua turnausfiilis korkealle.

Oli mahtavaa saada perheet järjestämään peleihin puitteet kuntoon. Katsojia ja turnausvieraita palveli vanhempien toimesta runsas kanttiini.

ArVo Redin valmentaja Merin sanoin turnauskuulumiset:

”Ensimmäisen pelin alkujäykkyyden jälkeen peli alkoi vihdoin rullata kolmannessa erässä, josta saimmekin erävoiton.

Toisessa pelissä ensimmäinen erä oli vielä hieman takkuinen, mutta toisessa erässä tapahtui jotain. Saimme käännettyä toisen erän pitkän taistelun jälkeen voitoksi lukemin 34-32!

Meillä oli aivan uusi joukkue. Fiilistä, yrittämistä ja loppuun asti tekemistä oli ihan uudella tavalla. En ole vielä kertaakaan nähnyt pelaajilta vastaavaa.

Saimme lopulta myös toisesta pelistä ensimmäisen voiton, joka tuntui todella hyvältä ja näkyi pelaajien kasvoilta.

Kaiken kaikkiaan hyvä turnaus. Tällä meiningillä, kun päästään jatkamaan, niin ei voi tulla kuin hyvää.”

ArVo Blue valmentaja Riston sanoin turnauskuulumiset:

”Blue pelasi kuuden pelaajan rosterilla turnausvoittoon.

Viimeisessä pelissä alkoi hieman väsymys painamaan, mutta 2-0 voitto myös siitä.

Seuraavaksi ArVo Blue lähtee haastamaan etelän joukkueita.”

Näihin tunnelmiin ja kuviin on hyvä päättää syysloma.

ArVon C-tytöt kiittävät yhteistyökumppaneita:

@apulappi
@nortsav
@suomutunturi
@ukkexpress
@brillet
@fysial
@arcticcareer
@pskouru

Lisää kirjoituksia