D-juniorit syksyn ainoalla vieraspelireissulla

D-poikien syksyn ainoa pelireissu suuntautui Ivaloon.

Pelireissut on aina odotettuja tapahtumia ja harmituksen kyyneleitä vuodatettiin jo aamulla, kun yksi poika joutui jäämään kipeänä kotiin. 12 poikaa lähti reissuun ja alkumatka sujuikin nukkuen, olihan startti jo klo 6.

Aamiainen nautittiin Sodankylän Karhu-hotellissa ja matka jatkui monenlaisen yhteisen tekemisen merkeissä. Tylsyyskin meinasi vaivata, olihan puhelimet ja muut elektroniset laitteet kerätty jo lähtiessä. Kaikkiaan matka kesti 3,5 tuntia ennen kuin päästiin Ivalon upouuteen liikuntahalli Kaarteeseen.

Avajaisten kunniaksi turnausväelle Ulpu Mattus-Kumpunen esitti saamelaisten kansallisjoikun sekä Maamme laulun. Tarjolla oli myös kakkua tapahtuman kunniaksi.

Alkujuhlallisuuksien jälkeen päästiin pelien pariin.

ArVo Kotkat:

Joukkueessa pelasi Miska Mäkikyrö, Valto Riikola, Onni Hangasvaara ja Samu Jolanki. Valmentajana toimi Tea Ylimaunu.

Valmentaja Tea oli äärettömän iloinen joukkueen yhteishengestä ja tekemisen meiningistä. Koko joukkue kannusti toisiaan läpi pelien.

Päivän saldona oli 2 voittoa, 1 tasapeli ja 1 tappio.

Joukkueen tsempparina palkittiin Onni.

ArVo Haukat:

Joukkueessa pelasi Akseli Kairakari, Niilo Juopperi, Hannes Rytilahti ja Jesse Impiö. Valmentajana toimi Juha Impiö.

Valmentaja Juha suitsutti porukan periksiantamatonta asennetta. Takaa-ajoasemassakin joukkue taisteli ja ne jos mitkä kasvattaa pelaajia todella paljon.

Päivän saldona tänään oli yksi tasapeli ja kolme niukkaa tappiota.

Joukkueen tsempparina palkittiin Niilo.

ArVo Korpit:

Joukkueessa pelasi Juuso Impiö, Oliver Dutton, Veeti Penttilä ja Topi Ikonen. Valmentajana toimi Terhi-Maria Aurala.

Valmentaja Tepa oli erittäin tyytyväinen joukkueen kannustavaan ilmapiiriin. Virheenkin tullenkin porukka meni yhteen. Ässistä lensi kärrynpyörät ja onnistumisista raikasi iloinen huuto.

Päivän saldona oli kaksi voittoa ja yksi tappio.

Joukkueen tsempparina palkittiin Topi.

Joukkueen huolto pelasi taas erinomaisesti. Joukkueenjohtaja Mari oli touhunnut kaikille lämpimän ruuan mukaan, mikä lämmitettiin mikrolla. Paikan päällä asiasta huolehti Tanja Rytilahti. Turvallisesta ajokyydistä huolehti Ari Hangasvaara, joten yhteistuumin tehtynä koko turnausreissu oli taas aivan priimaluokkaa!

Joukkueiden tsempparit saivat palkintonsa!

 

D-tyttöjen aluesarjajoukkue vieraili Tyrnävällä!

Aluesarjassa pelattiin tiukkoja ja tasaisia pelejä. Turnauksessa nähtiin pitkiä palloralleja, aggressiivisia hyökkäyksiä ja hienoja torjuntoja. Valmentajan sydäntä lämmitti kenttäpelin kehittyminen turnauksen aikana. Tytöt tsemppasi ja kannusti toisiaan hienosti ja pelasivat joukkueena.

Koko ArVon d-tyttöjoukkue on tehnyt hienosti töitä reenisalilla koko syksyn, mikä näkyy pelitaitojen kehittymisenä. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyn viimeistä turnausta 26.11.

Lisää kirjoituksia