Tyttöjen U19-maajoukkue historialliseen suoritukseen!

Mukana joukkueessa Arctic Volleyn Miia-Maria Mäkikyrö!

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui Pohjois-Makedoniassa pidetyissä EM-kisoissa sijalle 8. Sijoitus on tyttöjen kaikkien aikojen paras kaikki ikäluokat huomioiden EM-historiassa.

Alkulohkossa Suomi kohtasi Pohjois-Makedonian, Kreikan, Italian, Puolan sekä Slovenian. Alkulohkossa Suomi voitti Pohjois-Makedonian ja Kreikan ja haastoi Puolan viidenteen erään asti. Suomi oli alkulohkon neljäs ja varmisti, sillä jatkopaikan sijoihin 5-8. Sijoitusotteluissa Turkki ja Slovenia olivat vahvempia ja Suomen sijoitus oli lopulta 8.

Suomen kokonaissaldoksi Skopjen turnauksessa tuli kaksi voittoa ja viisi tappiota.

Joukkueessa pelasi Arctic Volleyn yleispelaaja Miia-Maria Mäkikyrö, joka oli isossa roolissa joukkueen avauskokoonpanossa joko yleispelaajana tai keskitorjujana. Lisäksi WoVo-kasvatti Neea-Maria Joki pelasi joukkueessa hakkurina. Pohjoisen alueelta joukkueessa olivat myös Moona Tarkiainen sekä Tiia Heikkinen

Suomen joukkueen valmennusjohtoon kuuluivat apuvalmentajana rovaniemeläisille tuttu Ari-Matti Joki, fysioterapeuttina Laura Tuomi sekä tilastoijana ja joukkueenjohtajana Arctic Volleyn tilastoija Karri Raveala.

Lisää kirjoituksia