ArVon reissu Laihialle nousujohteinen

Arctic Volley naisten 2-joukkue matkasi edeltävänä viikonloppuna Pohjanmaalle Laihialle pelaamaan naisten 2-sarjan alemman jatkosarjan otteluita Laihian Lujan Liloja ja Laihian Lujan ja Kauhajoen Karhun yhdistelmäjoukkuetta vastaan.

Lauantaina oli ottelu Liloja vastaan ja LaihLu/Karhua vastaan kaksi ottelua sunnuntaina, joten paljon pelattavaa lyhyeen aikaan oli. Päänvaivaa joukkueessa aiheutti parin pelaajan äkilliset sairastumiset, joten avuksi pyydettiin ArVon B-tyttöjen 2-joukkueen Hilma Koskiniemi paikkaamaan vajausta.

 

Lilat – ArVo2 3-0 (25–20, 25–17, 25–22)

 

Ottelun alussa ei niitä kuuluisia bussijalkoja ollut, kun ArVo otti heti erän alussa viiden pisteen johtoaseman. Erän edetessä Lilat saivat pelistään kiinni ja toisella puolella ArVon peli samanaikaisesti alkoi sakkaamaan. Erä sitten lopulta kääntyi ArVon hyvästä alusta huolimatta kotijoukkueelle.

Toinen erä jatkui mihin ensimmäinen erä loppui. ArVon peli ei ottanut uomiinsa mitenkään ja Lilat karkasi jo varsin varhain hyvään johtoon ja loppuerä pelailtiin pois. Kolmas erä olikin vuoristorataa. Johtoasema oli ensin ArVolla joka kääntyi kotijoukkueen eduksi ja johtikin pahimmillaan 17-10. ArVo löysikin peliinsä uutta puhtia, kiri rinnalle ja menikin 19-22 johtoon. Tuohon loppuikin bensa ja Lilat veivät viimeiset kuusi palloa ja ottelun suoraan kolmessa erässä.

Parhaat pisteidentekijät: ArVo Eteläinen Elle (12 pst) ja Lilat Pinja Somppi (16 pst)

 

LaihLu/Karhu A – ArVo 2 1-3 (25–20, 22–25, 10–25, 12–25)

 

Sunnuntaiaamuna palattiin Laihian Monitoimitalolle uudella tarmolla. Ensimmäinen erä alkoi molemmilta joukkueilta tunnustellen, mutta kotijoukkue sai pelistään nopeammin kiinni, otti erän puolessa välissä johdon eikä siitä luopunut, vaikka ArVo kävikin rinnalla. Toisessa erässä pelin joukkueiden välinen momentumi vaihteli varsin tiuhaan, mutta ratkaisuhetkillä ArVo löysi tarvittavat paikat ottaa erä itselleen.

Tuo toisen erän kampeaminen toi ihmeellisen lisäsysäyksen rovaniemeläisten peliin. Heti erän alkuun 0-7 johto eikä kotijoukkue siitä sitten toipunut. Loppuerä meni ArVon flow-tilassa ja teki laajalla rintamalla pisteitä eikä LaihLu/Karhu voinut olla kuin ottavana osapuolena. Neljäs erä noudatti kolmannen erän kaavaa ja ArVo otti hienon voiton.

Pelin parhaat pisteidentekijät: ArVo Eteläinen Unna (19 pst) ja LaihLu/Karhu A Minttu Hauta (13 pst)

 

ArVo2 – LaihLu/Karhu A 3-0 (25–22, 25–19, 25–20)

 

Reilu tunti edellisen pelin loppumisen jälkeen aloitettiin uusi peli. Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Erän edetessä ArVo otti erää tiukemmin ja tiukemmin erää itselleen ja piti otteen loppuun asti, vaikka LaihLu/Karhu kestikin neljä eräpalloa. Toinen erä eteni tasaisesti, kun melkeinpä vuorotellen joukkueet takoivat palloa kenttään. ArVo onnistui erän lopulla tyrehdyttämään vastustajan hyökkäystehot ja vei erän nimiinsä.

Kolmannessa erässä ArVo jatkoi hyvää tekemistään ja otti heti erän alkuun muutaman pisteen etumatkan ja kasvatti sitä pikkuhiljaa erän edetessä. Torjuntapeliin tuli lisää huolellisuutta, mikä edesauttoi erän vahvaa otetta. Voitto alkoi jo maistua rovaniemeläisten sussa ehkä hiukan aikaisin, kun LaihLu/Karhu aloittikin orastavaa loppukiriä, mutta se jäi torsoksi. Sunnuntain toisestakin pelistä Arctic Volleylle voitto.

Pelin parhaat pisteidentekijät: ArVo Eteläinen Unna (15 pst) ja LaihLu/Karhu A Lahti Maija (11 pst)

 

Lauantain peli kaatui meidän oman tekemisen heikkouteen. Paljon oli omia virheitä, minkä lisäksi pelistä puuttui ajatus ja kommunikoinnissa jäi petrattavaa. Peli-ilme oli muutenkin jäykähköä. Samojen asioiden kanssa painittiin sunnuntaina kaksi ensimmäistä erää koko ajan niitä parantaen, mutta ketsuppipullo aukesi sitten, kun kaiken kaikkiaan viisi erää oli ehditty tällä rosterilla pelata. Sen jälkeen tekeminen olikin varsin mallikasta koko kahdeksan hengen ryhmältä. Pieni kasvutarina oli tuo viikonloppu. Isoimpana nostona kuitenkin haluan mainita Hilman, joka reilu puolen vuorokauden varoajalla lähti reissun päälle. Hänen suorituksensa oli muutoinkin nousujohteinen ja pyöritti passarin paikalla peliä erittäin mallikkaasti.

 

Seuraavaksi päästäänkin pelaamaan kotiotteluita, kun 4. ja 5.3. pelataan kotiottelut Alahärmän Kisaa ja Nurmon Jymyä vastaan Ylikylässä. Nähdään siellä!

Lisää kirjoituksia