Jenni Jantunen

Keskitorjuja


24-vuotias Jenni aloittaa kolmannen kautensa Napapiirillä, johon hän saapui aikanaan LP Viestistä. Euran Raikun kasvatti on pelannut Mestaruusliigassa tähän mennessä 204 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä 1016 pistettä. Myös pudotuspelejä löytyy 32 kappaletta. 180-senttinen keskitorjuja teki liigadebyyttinsä 23.9.2017 LP-Vampulan riveissä LiigaPlokia vastaan. Jennin sopimuksen myötä Arctic Volleyn runko on valmis. Joukkuetta tulee täydentämään vielä viime vuoden osa 2-sarjajoukkueesta, jotka ovat mukana peli- ja harjoitteluringissä.

”Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan. Rollosta on parissa vuodessa tullut itselle toinen koti. Ympäristössä on hienot mahikset kehittyä ja valmennus niin täynnä tietoa ja uusia ideoita, että edelleen hallille astuessa tuntee samaa intoa kuin jo ekana päivänä täällä. Mielenkiinnolla odotankin, mitä Jukan kanssa vielä keksitään niin oman kehityksen kuin joukkueenkin pelaamisen suhteen, ja mihin asti se keväällä meidät vie. Hurjan hieno juttu siis päästä jatkamaan osana tätä ArVo-yhteisöä!” – Jenni Jantunen

”Jenni on todella iso pala joukkuettamme kentällä ja kentän ulkopuolella. Erittäin hyvä esimerkki siitä miten lentopalloon suhtaudutaan ammattimaisesti ja samalla siitä nauttien. Jennillä jokainen osa-alue kehittyy tasaisesti kohti kansainvälisiä kenttiä.” – Jukka Lehtonen Jennin jatkosopimuksesta.

Pituus

182cm

Kasvattajaseura

EURan raiku

Mestaruusliigassa

204 ottelua

Kummiyritys