#2 Neea Tasala

Passari


Arctic Volley Rovaniemi ja passari Neea Tasala ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen, mutta se sisältää option myös kahdesta seuraavasta vuodesta. Viime kausi oli ensimmäinen T:lle Mestaruusliigassa. Koko uransa Rovaniemellä pelannut Neea oli myös mukana voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.

”Tuntuu tosi hienolta, että seura arvostaa omia junioreitaan ja haluaa jatkaa meidän kanssa tulevaisuudessakin. Erityisesti odotan ensi kaudelta sitä, että pääsen kehittymään eteenpäin hyvässä porukassa ja valmennuksessa! Viime kausi oli monella tapaa uuden opettelua niin seuralle kuin osalle pelaajistakin, joten odotankin, että ensi kaudella olemme valmiita heti kauden alusta ja menemme viime kautta pidemmälle.” toteaa Neea Tasala sopimuksestaan.

”Neea osoitti viime kaudella että olevansa liigatason passari. Hänellä on passarin rooliin tärkeitä ominaisuuksia, joiden kehittämistä jatketaan ensi kaudella. Odotan mielenkiinnolla minkälaisia askelia eteenpäin Neean kanssa otetaan tällä kaudella. Passari on oman joukkueen hyökkäyspelin kannalta elintärkeä, joten hienoa että Neea päätti jatkaa Rovaniemellä.” kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Neean jatkosopimuksesta.

Pituus

170cm

Kasvattajaseura

Wovo rovaniemi

Mestaruusliigassa

29 ottelua

Kummiyritys